tiistai 6. joulukuuta 2016

GLÖGIKAKKU


Jouluinen glögijuustokakku

Pohja

100g pipareita
40g margariinia

1. Murskaa piparit hienoksi muruksi. Yhdistä margariini piparimuruun ja painele leivinpaperilla pohjustetun irtopohjavuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi.

Täyte

2dl vispikermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
2dl luumu-kanelirahkaa
1tl kanelia
2rkl kaakaojauhetta
2rkl hunajaa
1dl glögiä
4 liivatetta

1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen ja vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi.

2. Sekoita toisessa kulhossa yhteen tuorejuusto, rahka, kaneli, kaakaojauhe ja hunaja.

3. Kuumenna 1dl glögiä ja sulata puristetut liivatteet siihen. Sekoita liivateliemi ensin tuorejuusto-rahkaseokseen ja lisää viimeisenä kermavaahto. Vatkaa tasaiseksi täytteeksi ja levitä vuokaan pohjan päälle. Tasoita pinta tarvittaessa lusikalla.

4. Anna hyytyä n. 2 tuntia ennen kiilteen tekemistä.

Kiille

2dl punaista glögiä
2 liivatetta

1. Liota liivatteet kylmässä vedessä. Kuumenna 1dl glögiä ja liuota puristetut liivatteet mukaan. Sekoita yhteen lopun glögin kanssa ja kaada varovasti täytteen päälle. Anna hyytyä 1-2 tuntia enne koristelua.

Koristelu

Maitosuklaata
Suklaakarkkeja
Vadelmia/mansikoita
Keksitikkuja

1. Sulata suklaa ja laita pursotuspussiin. Valuta suklaata kakun päälle ympyrän muotoon.

2. Koristele suklaakarkeilla, vadelmilla ja keksitikuilla.










2 kommenttia:

  1. Kaunis kakku! <3 Tule ihmeessä mukaan meidän blogin joulukuun glögi-haasteeseen, täältä löytyy: http://serkustensuklaaunelma.blogspot.fi/2016/12/joulukuun-haaste.html

    VastaaPoista
  2. Oijjoi, miten voikin näyttää noin herkulliselta! Sisko onkin puhunut glögikakun teosta :)

    sanasokkelossa.blogspot.fi

    VastaaPoista